top of page

ENERGIAHOIDOT JA TULKINNAT

VÄINÖNKATU 42, 40100

koira energiahoito jyväskylä

kissa energiahoito jyväskylä

kani energiahoito jyväskylä

kotieläin reiki hoito

Hoitohuone sijaitsee Jyväskylän keskustassa

Väinönkatu 42, sisäpiha

40100 Jyväskylä

​

Sisäpihalla lähde heti vasemmalle ja ruskea ovi luokseni löytyy talon kivijalasta.

Minun matkani hoitajaksi

Henkinen herääminen johdatti minut parantamisen ja näkijän tielle. Koko elämäni olin pohtinut, miksi en oikein kuulu joukkoon ja omaa polkua oli vaikea löytää normaalin arjen keskellä. 

Kun rakas isoisäni kuoli muutama vuosi sitten, se sysäsi minut oikein kunnolla laidan yli - lopulta kuitenkin positiivisella tavalla. Aloin kysymään kysymyksiä elämästä ja kuolemasta, joihin ei ollutkaan vastausta. 

Tutustuin tämän tapahtuman myötä energiahoitoihin, ja sain helpotusta henkisiin sekä fyysisiin kipuihin, joihin en yhteiskunnalta apua saanut.  Mainittakoon tässä välissä, että minä olen ollut koko elämäni pahemman luokan skeptikko. Olen ravannut lääkäreillä, jos toisella vuosittain erinäisten oireiden vuoksi, kuitenkaan vastausta löytämättä. Oireita voitiin helpottaa, mutta juurisyyhyn ei kukaan pureutunut.

 Luokittelin itseni myös 110%  ateistiksi teinistä lähtien, ja ainoa totuus elämässäni oli materialistinen maailma ja sekä yhteiskunnan kertoma todellisuus. 

Käydessäni hoidoissa muutaman vuoden aloin herätä ajatukseen, että ihmisten auttaminen on aina ollut se mikä sydämessäni tuntuu hyvältä. En tiennyt miten sitä tekisin, mutta sisäinen tuli oli nyt syttynyt ja sitä ei voinut enää sammuttaa.

Parantumisen matkalleni johdatettiin ihmisiä, jotka mentoroivat minua eteenpäin ja auttoivat kykyjen herättelemisessä.

Olen matkani aikana kouluttautunut reiki hoitajaksi, sekä opiskellut useita eri tekniikoita tämän hoitomuodon tueksi. Koen, että intuitiivisesti yhdistämällä eri hoitomuotoja, saan parhaan tuloksen jokaiselle asiakkaalle.

​

Tervetuloa rentoutumaan luokseni!

​

Ajanvaraus vain whatsapin kautta 0408211371

ajanvaraus energiahoito
bottom of page